sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Juuresranskalaiset

Juuresranskalaiset
Juuresranskalaiset kuuluvat mun vakiolisukkeisiin. Ne on äärettömän helppo valmistaa ja ne sopii niin liha- kuin kalaruoan kaveriksi. Kaiken lisäksi juurekset ovat pirun edullisia, joten nämä juuresranskalaiset ovat oikeaa budjettiruokaa! Lompakko kiittää - kerrankin!;)

Juuresranskalaiset
Juuresranskalaisiin voi hyödyntää ihan mitä tahansa juureksia. Itse olen ihastunut porkkana, lanttu ja punajuuri yhdistelmään. Bataatti ja palsternakkakin sopivat tähän täydellisesti. Heitän mukaan välillä myös sipulilohkoja ja valkosipulinkynsiä, jos kyseessä on lisuke jollekin ruoalle. Jos aikomuksena on tehdä selkeää finger foodia, niin silloin sipulit kannattaa jättää ihan suosiolla pois.

Juuresranskalaiset


Juuresranskalaiset (kahdelle nälkäiselle)

3 punajuurta
1/4 -1/2 lanttua
4 porkkanaa
suolaa
oliiviöljyä
rosmariinia
pippuria

1. Kuori ja pilko juurekset
2. Laita juurekset isoon kulhoon ja lorauta päälle runsaasti oliiviöljyä ja mausta suolalla, pippurilla ja rosmariinilla. Sekoita mausteet tasaisesti juureksien päälle
3. Laita juurekset leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paista niitä uunissa 200 asteessa noin puolisen tuntia, kunnes juurekset ovat saaneet väriä pintaan ja muuttuneet hiukan rapsakoiksi

Voilà! Näin helposti valmistuu juuresranskalaiset, jotka sopivat niin arkeen kuin juhlaan! Juuresranskalaisia on muuten tosi kiva dippailla majoneesiin! Majoneesin makua voi vielä tuunata esim. wasabilla, niin pääsee yhdistämään perisuomalaisia juureksia sekä Japanilaista wasabia! Tämä on sitä huikeeta fuusiokeittiötä! ;)

JuuresranskalaisetJos ranskalaisia lähtee tekemään dippailumielessä, kannattaa juureksia pitää uunissa grillivastusten lähelle hetki ennen, kun ne ottaa pois uunista, niin niihin tulee rapeampi kuori. Rasvakeitin olisi aika bueno tähän hommaan, mutta uunissa tulee ainakin piirun verran terveellisimpiä ranskalaisia! Rasvakeitin olisi aika kohtalokas hankinta allekirjoittaneelle. Mä söisin varmaan pelkästään uppopaistettua ruokaa päivästä toiseen.

Toivottavasti kaikkien pääsiäinen on sujunut leppoisissa merkeissä sekä tietysti herkutellen!:)

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Ihanan tahmea inkiväärilohi

inkiväärilohi
Tein viime viikonloppuna inkiväärilohta, jonka mainitsinkin myös edellisessä postauksessani, jossa kerroin herkullisesta Kungfu Girl -viinistä. Halusin valmistaa lohta hiukan uudella tavalla ja inspiraation inkivääriloheen sain Pinterestin puolelta, jonne aika usein jumitun pinnailemaan herkullisia ruokakuvia ja muita kauniita kuvia.

inkiväärilohi
Tässä inkiväärilohessa on parasta pinnalle tarttunut tahmainen soija-inkivääri-valkosipuli-kalakastikemöhnä. Nam! Jos on yhtään itämaisenruoan tai edes inkiväärin ja soijan ystävä (Huomaa, että nyt ei puhuta siitä soijasta, mistä Kristoffer Taxfree puhuu) niin kannattaa kokeilla. 


inkiväärilohi












Inkiväärilohi

n. 1 kg lohifileetä
1 dl soijaa
3 rkl raastettua inkivääriä
2 hienoksi silputtua valkosipulinkynttä
0,5 dl kalakastiketta
0,5 dl ruokokidesokeria
yhden limetin mehu

Päälle:

1 dl silputtua korianteria
0,5 dl kevätsipulin vartta silputtuna
puolikas chili viipaloituna

1. Sekoita soija, inkivääri, valkosipuli, kalakastike, sokeri ja limetin mehu keskenään
2. Nypi lohesta ruodot ja laita se isoon kannelliseen kulhoon tai muovipussiin ja kaada kastike mukaan. Hieroa kastiketta kalan pinnalle tasaisesti. Laita lohifile jääkaappiin maustumaan vähintään puoleksi tunniksi
3. Voitele uunivuoka kevyesti öljyllä tai vuoraa se leivinpaperilla. Asettele lohi vuokaan ja kaada kastiketta sen päälle. Vaihtoehtoisesti voit paistaa lohen pannulla tai grillissä ja keittää marinadista kastikkeen.
4. Paista lohta uunissa noin 30 min riipuen, kuinka paksu möhkäle on kyseessä.
5. Kun kala on tullut uunista, heitä sen päälle korianteri- ja kevätsipulisilppu sekä viipaloitu chili

Tarjoile riisin tai nuudelin kanssa.


torstai 28. maaliskuuta 2013

Hedelmäinen Kungfu Girl

Kungfu Girl












Kungfu Girl on mun yksi tämän hetken lemppariviineistä. Kyseessä on Jenkkilästä kotoisin oleva Riesling, joka on ihanan kevyttä ja hedelmäistä. Viini sopii täydellisesti itämaisen ruoan kanssa ja itse tarjosinkin tätä itämaistyylisen lohen kanssa.

Kungfu Girl
Tämä viini on saanut paljon hypetystä osakseen ja se valittiin myös Viinilehden vuoden 2012 viiniksi eli kyseessä ei ole ihan mikä tahansa Riesling-rypäleestä puristettu mehu. Myös useiden blogien puolella tämä Kungfu Girl on nostettu hyvin esiin ja sitä kautta taisin itsekin kuulla ensimmäistä kertaa tästä viime vuoden puolella. Jos et heti halua rynnätä ostamaan kokonaista pulloa, niin ainakin ravintola Putte's Helsingissä tarjoilee tätä viiniä, joten sinne vaan kokeilemaan. Sinne kannattaa suunnata myös kivan sisustuksen takia!

Kungfu Girl
Viinilehden sivuilla tätä kuvailtiin näin: Avoin, kypsän hedelmäinen ja puhdaspiirteinen tuoksu. Tuoksu on hyvin syvä ja monivivahteinen – vaikkakin herkkäluonteinen. Siinä on persikan kiveä, tuoretta aprikoosia, hentoa hunajaa ja limeä. Lähes kuiva maku täyttää aromeiltaan tuoksua myötäilevällä hedelmäisyydellä suun. Siinä on lisäksi aistittavissa kypsää punaista omenaa ja lähes hillottua päärynää. Suunmyötäinen maku saa ryhtiä aromeiltaan sitruunankuorta muistuttavasta hapokkuudesta. Kokonaisuus jättää pitkän, veden kielelle nostattavan, kukkaisen ja hieman mausteisen, intensiivisen jälkimaun.

Eikö kuulostakin herkulliselta? Mä haluaisin päästä jollekin viinitilalle, jossa pääsisi perehtymään viinin valmistusprosessiin ja näkisi kaikki ne välivaiheet. Olisi niin kiva kuulla, miten tällainen upea vivahteikas viini saadaan aikaan.  
Kungfu Girl
Nyt aloitan pääsiäisloman vieton ihan virallisesti ja alan katsomaan leffaa ja mussuttamaan karkkia! PARHAUTTA kiireisen työviikon jälkeen.


Hyvää pääsiäisen aikaa kaikille ja toivottavasti se on (suklaa)munarikas!;)



sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Viettelevä suklaakohokas

Suklaakohokas

Mun yksi lempijälkiruoista on suklaakohokas. Sen sisältä valuva lämmin suklaalaavaa saa sellaisen hurmoksen aikaan, ettei ole mitään rajaa.

pieni uunivuoka

Tein tätä ihanuutta vihdoinkin tänä viikonloppuna. Mun on pitänyt tehdä tätä jo joulusta asti, koska löysin silloin Tarjoustalosta tai jostain vastaavasta halpahallista maailman söpöimmät leivosvuoat. Muistan ajatelleeni tuolloin, että nämä ovat täydelliset suklaakohokkaille tai tulivuorikakuille, kuten minä näitä rakkauden ilmentymiä kutsun.

pieni uunivuoka

Nämä ovat suoraan jostain supersöpöstä leikkimökistä, jossa on täydellinen miniatyyrikeittiö! Mutta ei siitä sen enempää...Mulla on nimittäin ihan auttamaton fiksaatio astioihin sekä muihin kippoihin ja voisinkin jauhaa niistä vaikka kuinka paljon! Nyt kuitenkin takaisin syntisen herkullisiin suklaakohokkaisiin.

SuklaakohokasSuklaakohokkaat on tosi helppo ja nopea valmistaa. Taikinan voi valmistaa (tai oikeastaan kannattaa) hiukan etukäteen ja laittaa annosvuoissa jääkaappiin odottamaan uunittamista.
Suklaakohokas
Parasta suklaakohokkaassa on sen sisusta eli lämmin suklaa, joka valuu kevyesti paistuneen kakun sisästä. Siinä on jotain veret pysäyttävää, kun kohokkaasta ottaa ensimmäisen palan ja samalla sula sisus syöksyy ulos. Tämä on todellista viettelyruokaa, jos jotain sellaista on olemassa ;)


Suklaakohokas (kahdelle)

60g tummaa suklaata
60 g suolatonta voita
2 kananmunaa
2 keltuaista
2/3 dl ruokokidesokeria
3 reilua ruokalusikallista vehnäjauhoja
hyppysellinen suolaa

Vuokien voiteluun ja jauhottamiseen:
Voita
Tomusokeria

Koristeluun:
Tomusokeria
Tuoreita marjoja

1. Voitele kaksi vuokaa voilla ja jauhota ne tomusokerilla
2. Sulata voi ja suklaa vesihauteessa
3. Lisää hieman jäähtyneeseen suklaa-voiseokseen kokonaiset kananmunat
4. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi
5. Lisää suklaa-voiseos muna-sokerivaahtoon ja sekoita varovasti
6. Nostele jauhot ja suola mukaan seokseen varovasti
7. Annostele taikina kahteen vuokaan niin, että vuoan yläreunaan jää noin 1 cm tyhjää tilaa. Päällystä vuoat elmukelmulla ja laita ne jääkaappiin noin 3-4 tunniksi. (Jos et malta odottaa, voit laittaa vuoat heti uuniin)
8. Paista kohokkaita uunissa 200 asteessa noin 15 minuuttia.
9. Tarjoile kohokkaat joko suoraan paistovuoista tai käännä ne lautaselle. Koristele tomusokerilla ja tuoreilla marjoilla.


torstai 21. maaliskuuta 2013

Terveelliset rahkapannarit

rahkapannarit
Kokeilin jonkin aikaa sitten rahkapannareita ja minun täytyy sanoa, että vihdoinkin! Ystäväni Linda on pitkään toitottanut rahkapannareiden puolesta ja pääsin myös maistamaan näitä herkkuja ihan tajuttoman ihanalla brunssilla, jonka tämä samainen naikkonen oli järkännyt.  

rahkapannarit
Tämä brunssi muutti kaiken. Tein heti seuraavana viikonloppuna näitä rahkapannareita itse, koska ne on pirun hyviä ja niitä voi vetää naamaan hyvällä omallatunnolla. Ne myös pitää nälän poissa suorastaan ikuisuuden. 

Koska eihän me ihan täysin terveysintoilijoiksi voida muuttua, niin päälle tietty vaahterasiirappia ja tomusokeria marjojen kaveriksi, nam!

Rahkapannarit (kahdelle)

1 prk maitorahkaa
2-3 munaa
3 rkl spelttijauhoja (kukkurallisia)
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria

voita paistamiseen

Rahkapannareiden päälle:
marjoja
vaahterasiirappia
tomusokeria

Sekoita kaikki aineet keskenään ja anna taikinan kohota noin kymmenen minuuttia. Paista kaksi pannaria samaan aikaan pannulla. Tarjoile marjojen tai hillon kanssa.

Ihanaa, että huomenna on perjantai! Viikot menee kyllä sellaista vauhtia, että ei mitään järkeä. Olin muuten viime viikolla Helsinki Food Companyn tiloissa kokkailemassa duunini kautta. Me tehtiin siellä erilaisia tapas-tyylisiä ruokia, jotka oli herkullisia. Täytyy sanoa, että Helsinki Food Companyn mimmit oli ihan huippuja ja niiden duuni ehkä paras ikinä! Mun on tarkoitus esitellä tuolta reissulta mukaan tarttuneita reseptejä myös täällä blogin puolella jossain vaiheessa eli stay tuned;

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Torikortteleiden ulkoruokarieha

Torikortteleiden ulkoruokarieha













Kerkesin piipahtamaan lauantaina opparin teon lomassa Senaatintorin kupeessa järjestetyssä Torikortteiden ulkoruokariehassa. Korttelin sisäpiha täyttyi ihanista ravintolakojuista, jotka olivat täynnä mitä ihanampia herkkuja sekä veikeitä kokkeja. Ravintola Qulman hemmo saa täydet pisteet, koska jaksoi olla iloinen vielä myöhään iltapäivällä ja kertoa ihan tajuttoman herkullisesta minttupestosta! Sitä kandee kokeilla, jos saatte sitä hyppysiinne jostain!

Torikortteleiden ulkoruokarieha

Torikortteleiden ruokariehassa oli mukana Social Food Street, Twisted Street Kitchen, Vegemesta, Pure Bistro, Restaurant Qulma, MAT Catering, Savotta sekä 100 dogs & Bourbon, josta olen kirjoittanut myös aikaisemmin. 

Torikortteleiden ulkoruokarieha

Tämä ruokatapahtuma oli ihana piristys kylmään talvipäivään. Mikä onkaan ihanampaa kuin kulkea kojusta kojuun ja herkutella! You know what I mean ;) Valitettava puoli on se, että yleensä sitä täyttyy ihan liian nopeasti!

Torikortteleiden ulkoruokarieha
Paras juttu oli kuitenkin tämä minttupesto jugurtti! Se oli täydellisen raikasta ja juuri sopivan makeaa! Nam nam!

Torikortteleiden ulkoruokarieha

Kiitos vielä ihanalla Sannille, joka sai raahattua mut mukaan tänne, vaikka eihän siinä mitään suurempaa ylipuhumista tarvittu!


sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Valkosuklaa-macadamia keksit

Valkosuklaa-macadamian keksit

valkosuklaa-macadamian keksit

Mun all time lempparikeksi on valkosuklaa-macadamia cookie. Se on vaan niin täydellinen rakkauspakkaus! Rakastuin näihin kekseihin vuosia sitten, niinkin romanttisessa paikassa kuin Subwayssa. Oujee! Jotain erikoista näissä valkosuklaa-macadamia kekseissä on, koska näiden voittanutta ei vaan ole ja tuskin tulee koskaan olemaan.

valkosuklaa macadamian keksit
Päätin tehdä näitä herkkuja itselleni, koska viime aikoina on ollut aika haipakkaa niin duunin kuin muun elämän osalta (muu elämä tarkoittaa tässä valitettavasti opparia, jonka parissa meitsi on viettänyt nytkin lähes koko viikonlopun!), joten valkosuklaa-macadamia keksit ovat erittäin sallittu piristys kaiken tämän kiireen keskelle. Eikö vain?:)


Valkosuklaa-macadamia keksit (n.24 kpl)

3 1/2 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
1/2 tl ruokasoodaa
1 tl vaniljasokeria
200g pehmeää voita
1 1/2 dl ruokokidesokeria
kananmuna
200g valkosuklaata
n. 150 g macadamiapähkinöitä

1. Sekoita keskenään jauhot, ruokasooda, vaniljasokeri ja suola
2. Vatkaa sokeri ja voi vaahdoksi ja sekoita mukaan myös kananmuna
3. Lisää kuivataineet mukaan kolmessa osassa rauhallisesti vatkaten
4. Lisää pähkinät ja suklaa mukaan kädella tai puuhaarukalla sekoittaen. Sekoita vain sen verran, että ne sekoittuvat tasaisesti mukaan
5. Laita taikina hetkeksi viileään
6. Muotoile taikinasta palleroita, jotka ovat halkaisijaltaan noin pari senttiä ja asettele ne leivinpaperilla päällystetylle pellille. Paina palleroita hiukan lyttyyn etusormillasi
7. Paista keksejä 175 asteessa noin 10-20 min tai kunnes keksit ovat saaneet kauniin kullanruskean värin


Macadamiapähkinöitä ei löydy ihan jokaisesta kulmakaupasta, mutta ainakin Stockmannilta näitä löytyy irtotavarana.


keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Voittaja on löytynyt!

Piposta nousi Sarin nimi, joten Leilan kirja sekä muffinssipelti lähtevät hänelle:)

Kiitos todella paljon kaikille osallistujille! Oli todella kiva kuulla, ketä siellä ruudun toisella puolella on sekä saada toiveita kokkailun ja leipomisen suhteen!:) Yksi toive on jo toteutettu ja tavoitteena on toteuttaa myös loputkin!

Ihanaa iltaa teille kaikille!:)


maanantai 11. maaliskuuta 2013

Banaanileipä

Banaanileipä eli Lontoon kielellä bananabread on paras tapa hyödyntää pöydällä jo tovin istuneet, hiukan tai tosi paljon mustuneet banaanit. Tätä banaanileipää tehdessä onni ei kyllä ole suonut mua, koska onnistuin tämän leivän tekemisessä vasta kolmannella kerralla ja tämä ei johdu siitä, että resepti olisi liian vaikea, vaan täysin omasta tyhmyydestäni!:D

banana bread
Ekalla kerralla luin ajatuksissani ohjetta väärin - laitoin kolminkertaisen määrän voita! Leipä jäi syömättä, koska verisuonet meinasi tukkeutua jo pelkästä ajatuksesta! Toisella kerralla laitoin sitten leivinjauhetta ruokasoodan sijaan, joten leipä ei kohonnut kunnolla. Onneksi kolmas kerta meni nappiin ja sitkeät ponnistelut kuitenkin kannattivat ja tuloksena oli herkullinen banaanileipä! 

banana bread



Resepti on peräisi työkaveriltani, joka on leiponut reseptin mukaista banaanileipää jo vuosikaisia.  Itse lisäsin mukaan myös hitusen suolaa ja  kardemummaa, joka sopi leipään täydellisesti! Myös muut mausteet, kuten esim. kaneli sopivat tähän varmasti tosi hyvin! Ensi kerralla lisään mukaan myös pähkinämurskaa, niin leipään tulee enemmän struktuuria.

Banaanileipä (yksi vuoka)

3-4 mustunutta banaania
1 dl sulatettua voita
2,5 dl sokeria
1 muna
4,5 dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa (saa olla kukkurallinen teelusikallinen)
1 tl vaniljasokeria
(1/4 tl suolaa)
(1 rkl kardemummaa)

1. Muussaa banaanit hyvin
2. Lisää jäähtynyt voi banaanimössön joukkoon
3. Vispaa kevyesti munan rakenne rikki ja lisää se banaaniseokseen
4. Sekoita keskenään kuivataineet ja lisää ne banaaniseokseen varovasti sekoittaen
5. Voitele vuoka kaada taikina siihen. Paista 175 asteessa noin tunti
6. Anna leivän mehevöityä vuoassa yön yli leivinliinalla peitettynä, jos pystyt vastuttamaan kiusausta ;)

Teillä on vielä hetki aikaa osallistua arvontaan! Käykää ihmeessä osallistumassa, jos ette ole vielä sitä tehneet! :)

lauantai 9. maaliskuuta 2013

100 Dogs and Bourbon

100 Dogs and Bourbon on Shanghai Cowboyn vanhoihin tiloihin avattu pop up -baari/ravintola, jonka konsepti on hodarit ja bourbon, kuten nimikin aika hyvin viestittää. Putiikki on auki toukokuun loppuun asti.

Ravintola on täydellisen tunnelmallinen, rento ja ennen kaikkea intiimi. Tilat ovat tosiaan aika pienet, mutta se ei haittaa.

100 dogs and bourbon
100 Dogs and Bourbon tarjoaa hodareita eri täytteillä sekä aivan pirun herkullisia drinkkejä! Ne ovat suorastaan taidetta! Drinksut olivat kyllä aika hintavia (n. 11 e), mutta ei Helsingistä valitettavasti enää saa edullisemmun laadukkaita drinkkejä...

100 dogs and bourbon

Hodarit olivat hinnaltaan hyvin kohtuullisia (5,50) ja nekin olivat herkullisia etenkin pulled pork sellainen. Hodarit tulevat ravintola Demon keittiöstä ja niitä myydään päivittäin ainoastaan 100 kappaletta, joten liikkeellä kannattaa olla hyvissä ajoin.

100 dogs and bourbon
Paikka oli sisustettu todella ihanasti! En tiedä, kuinka suuri osa sisustuksesta oli peruja Shanghai Cowboyn ajoilta, mutta tyylikäs paikka on kyllä kyseessä. Se on sellaisen huolettoman näköinen paikka, jossa on paljon pieniä yksityiskohtia, jotka saavat aivan ymmälleen!

Maininnan ansaitsee myös paikan oikein rensseli henkilökunta. He olivat ihanan vilpittömiä ja ystävällisiä. Asiakaspalvelua kuvaa parhaiten se, että tarjoilija istui suoraan pöytäämme ja alkoi kertomaan innoissaan listan antimista ja sai asiakkaan tuntemaan itsensä enemmän kuin tervetulleeksi! Tällaista enemmän!:)

100 dogs and bourbon

100 dogs and bourbon
Tässä on tämä herkullinen juoma jonka join. Se oli sellanen southern style drinkki ja se toimi täydellisesti! Siinä taisi olla viskiä, teetä, inkivääriä ja sokeria. 

100 dogs and bourbon
Vaikka 100 Dogs and Boubon on ennen kaikkea hyvä drinksupaikka, tarjolla oli myös tyylikkäitä alkoholittomia juomia, josta tämä Curiosity Cola on hyvä esimerkki.

100 dogs and bourbon
Tässä herkullinen hodarini, jonka täytteenä oli ihanan mausteista pulled porkia, korianteria, sinappia, majoneesia, sipulia sekä tomaattia ja mukana taisi olla myös kurkkusalaattia. Nam nam!

Jos liikutte Helsingin suunnalla nyt lähiaikoina, niin kannattaa suunnata 100 Dogs and Bourboniin. En tiedä mihin asti pop up ravintola on auki, mutta heidän facebook-sivuilta löytyy heidän yhteystiedot, joten sinne vaan nuuskimaan lisätietoja.


HUOM! Muistakaa, että arvontaan on vielä aikaa osallistua! Vielä on hyvät mahikset voittaa Leilan keittokirja ja muffinssipelti.;)

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Huikea blogiarvonta!

Leila Lindholm Pala kakkua
Viime aikoina blogini on saanut jonkin verran uusia seuraajia sen ansiosta haluaisin arpoa kaikkien teidän lukijoiden kesken Leila Lindholmin kirjan Pala kakkua - ja paljon muuta sekä muffinssipellin. Muffinssipelti on mun mielestä yksi hyödyllisimmistä jutuista keittiössä, koska sen avulla voi tehdä vaikka mitä - Kaikkea aina muffinsseista, runebergintorttuihin ja suolaisiin leivonnaisiin! Joten toivottavasti se tulee ahkeraan käyttöön jollain teistä.

Leila on yksi mun lempparileipureista ja samalla, kun ostin kirjan itselleni, päätin ostaa sen myös jollekin teistä. Kirja on pullollaan herkullisen näköisiä leivoksia ja kakkuja, joten kokeiltavaa riittää!

Leila Lindholm Pala kakkua
Koska sinne ruudun toiselle puolelle on tosiaan tullut uusia henkilöitä, haluaisin tutustua teihin hiukan paremmin, joten osallistuaksesi kilpailuun:

1. klikkaa itsesi blogini lukijaksi bloggerin puolella, jos et vielä sitä ole
2. jätä kommentti, jossa kerrot itsestäsi jotain 
3. jättä toive, mitä toivoisit minun leipovan/kokkailevan tämän kevään aikana

Teillä on aikaa osallistua arvontaan ensi maanantaihin 11.3.2013 kello 23.00 asti! Varmistakaa, että blogger-profiilista löytyy sähköpostiosoite, jotta saan otettua yhteyttä voittajaan tai vaihtoehtoisesti voit myös jättää sähköpostiosoitteesi kommentin yhteyteen.

HUOM! Arvonta on päättynyt.

Tsemppiä arvontaan!:)

Leila Lindholm Pala kakkua

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Pulled pork aka revittyä possua

Pulled pork
Ahkeran oppariviikonlopun lomassa sain tehtyä jo pitkään haaveilemaani Pulled porkia eli revittyä possua! Tästä ihanuudesta olin unelmoinut jo ikuisuuden ja olin hyvin iloinen, että pääsin vihdoin tekemään sitä. Ja siitä tuli muuten hyvää - täydellisen mehevää ja maukasta. 

Pulled pork
Revityn possun teko on kyllä maailman helpointa, mutta se vie aikaa - yli kuusi tuntia tarkalleen, mutta sen vaan sanon, että se kannattaa. Vertailin eri reseptejä tovin ja lopulta päädyin perinteiseen Amerikkalaiseen reseptiin cokiksella maustettuun revittyyn possuun.

Pulled pork

Tähän ruokaan tarvitsee ainoastaan kolme raaka-ainetta: possua, cokista ja BBQ-kastiketta. Jos haluaa lihaan vähän potkua, niin mukaan voi lisätä tujauksen jos toisenkin chilikastiketta (itse käytin Poppamiehen Buffalo Wing tulista Naga Jolokia).

Pulled pork

Pulled pork eli revitty possu (neljälle)

n. 1 kg possun ribsejä tai jotain muuta ruhon osaa
yksi tölkki cokista
1 purkki BBQ-kastiketta
chilikastiketta
suolaa

1. Leikkaa ribseistä sellaisia paloja, että ne mahtuvat hyvin kasariin
2. Kaada ribsien päälle cokis ja melkein koko BBQ-kastike ja laita kasarin kansi päälle
3. Laita kasari uuniin 100 asteeseen kuudeksi tunniksi
4. Ota kasari pois uunista ja anna lihojen hiukan jäähtyä. Irrota lihasta luut
5. Siivilöi liemi pois
6. Revi possun pieniksi paloiksi ja kaada mukaan liemeä sen verran, että liha on mehevää ja kosteaa. Lisää tässä vaiheessa myös suolaa ja loput BBQ-kastikkeesta. Sekoita hyvin
7. Laita revitty possu vielä uuniin noin puoleksi tunniksi hautumaan ja maustumaan
8. Tarjoile itsetehtyjen hampurilaisten, coleslawn, punasipulin ja maustekurkkujen kanssa


Suosittelen kaikkia kokeilemaan tätä, koska tämä on mutkatonta ruokaa, joka valmistuu lähes itsestään! 

Olen niin iloinen, että vihdoin sain tehtyä tätä. Jotain hyötyä oli siis siitäkin, että joutui istumaan koko viikonlopun himassa opparin parissa. Toivottavasti ahkeruus palkitaan ja valmistun kesän alussa tradenomiksi vihdoinkin. Sitten kyllä korkkaan samppanjapullon ja juhlistan koulun loppumista oikein kunnolla!;)


Life lately according to my phone

Pari viime viikkoa on ollut kiireisiä, mutta silti todella antoisia. Mukaan on mahtunut opparia, Killersin keikkaa, hyvää ruokaa sekä hyviä ystäviä. Killersin keikka oli muuten aivan tajuttoman hyvä! Vieläkin päässä pyörii Runaways ja Battle born biisit.

Life lately according to my phone

Life lately according to my phone
Life lately according to my phone




Life lately according to my phone

Life lately according to my phone

Life lately according to my phone
Eilen sain vihdoin tehtyä pulled porkia eli nypittyä possua hamppareiden kera! Jotakin hyötyä on siis siitä, että joutuu nyhjöttämään himassa opparin parissa. Laitan ohjeen + kuvat tänne blogin puolelle ihan piakkoin, joten stay tuned! ;)

Ihanaa aurinkoista sunnuntaita kaikille!