lauantai 6. lokakuuta 2012

Omenarahkapullat

Rahkapulla









Omenarahkapullat (10-12 kpl)

2 1/2 maitoa
25 g tuorehiivaa
1/2 tl suolaa
1 dl sokeria
1 tl kardemummaa
1 kanamuna
n. 10 dl vehnäjauhoja
50 g juoksevaa voita

Täyte:
1 dl maitorahkaa
1/2 dl sokeria
1 kananmuna
1 tl vaniljasokeria
Omenasosetta

Yksi kananmuna voiteluun

1. Lämmintä maito kädenlämpöiseksi ja murenna hiiva siihen
2. Lisää sokeri, suola, kardemumma ja kananmuna
3. Lisää noin puolet jauhoista parissa osassa taikinaan
4. Lisää juokseva voi seokseen ja sekoita hyvin
5. Lisää loput jauhoista (huom! Jauhojen kokonaismäärä 10 dl on viitteellinen määrä, eli vähempikin voi riittää). Taikina on hyvä, kun se on kimmoisaa ja ei tartu enää käsiin tai kulhon reunoihin. Varo lisäämästä liikaa jauhoja
6. Anna taikinan kohota noin 30 min ja sekoita sillä aikaa rahkatäytteen ainekset (maitorahka, sokeri, muna ja vaniljasokeri)
7. Leivo taikinasta pitkula ja jaa sen 10-12 osaan. Pyöritä osista pyöreitä pullia ja paina lasilla niiden keskelle, jotta niihin tulee tilaa omenasoseelle ja rahkaseokselle
8. Annostele omenasosetta noin teelusikallisen verran pullassa olevan kolon pohjalle ja laita siihen päälle rahkaseosta sen verran kun mahtuu
9. Voitele pullan reunat kananmunalla ja paista pullia noin 10-15 min 225 asteessa

Omenasoseen voi korvata lähes millä tahansa, jos se ei ole omaan makuun tai pullista voi tehdä pelkkiä rahkapullia! Näissä omenarahkapullissa oli ihanaa syysfiilistä. Ne on mukava piristys tänne syysmyrskyjen keskelle.

Pahoittelen huonoa kuvaa. Nopeasti pimentyvät illat eivät ole ihanteellisia valokuvausta ajatellen..ainakaan sillä objektiivilla, mikä mulla on! Hyvä syy siis hankkia valovoimaisempi objektiivi ja pitäähän sieltä Thaimaastakin pystyä napsimaan hyviä kuvia ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti