tiistai 28. elokuuta 2012

Vaniljaleivos Pastel de Nata

Nämä vaniljaleivokset olivat rakkautta ensisilmäyksellä. Lempeä vaniljakiisseli sekä hiukan suolainen voitaikinapohja sopivat täydellisesti yhteen.


Vaniljaleivos eli Pastel de Nata (12 kpl)

400 g voitaikinaa
3 keltuaista
2 dl maitoa
2 dl kuohukermaa
1 dl sokeria
1/2 vaniljatanko
2 rkl perunajauhoja

1. Ota voitaikina sulamaan pöydälle.
2. Erottele munan keltuaiset valkuaisista. Sekoita kattilassa keltuaiset, kerma, maito, sokeri ja perunajauhot.
3. Halkaise vaniljatanko ja kaiverra sen sisus kattillaan muiden aineiden sekaan.
4. Kiehauta seos samalla koko ajan sekoittaen. Kun vaniljakastike on muttunut paksummaksi ota kattila liedeltä ja anna kastikkeen jäähtyä.
5. Muotoile voitaikinasta pitkula ja jaa se 12 osaan. Pyörittele osista palloja ja kauli ne ympyränmuotoisiksi (n. 10 cm halkaisijaltaan)
6. Asettele ympyränmuotoiset taikinapalat muffinssivuokien koloihin, niin että koko kuppiosa on vuorattu taikinalla. Kaada taikinan päälle vaniljakastiketta
7. Paista uunissa 225 asteessa noin 15-20 min

Tarjoile vaniljaleivokset tomusokerin sekä kanelin kanssa.

maanantai 27. elokuuta 2012

It's hot dog time!

Yhtenä kauniina kesäpäivänä päätin kokeilla tehdä hot dog -sämpylöitä ihan ite, koska kaupan ikuisuuksia säilyvät valmisversiot eivät hirveästi lämmitä mieltäni. Onneksi kokeilin, koska kaupan kilpasiskot kalpenevat näille ihan 10-0. Nämä ovat ihanan pehmeitä ja maistuvat tosi hyviltä.

Yksin tämän kesän parhaimmista ostoksista on ollut ehdottomasti Weberin mini grilli eli Smokey Joe. Sen ansiosta kesän piknikit saivat aivan uuden ulottuvuuden. Grilliruoka onkin ollut kovassa kulutuksessa tämän kesän aikana ja Weberille kuuluukin kaikki kiitos myös hodari-innostuksesta.


Nämä hodarit olivat kyllä todella herkullisia ja täyttäviä. Parasta oli se, että hot dog -sämpylät eivät sisältäneet mitään säilöntäaineita. 


Hot dog -sämpylät (12 kpl)

2,5 dl maitoa
n. 40 g hiivaa
n. 6 dl vehnäjauhoja
25 g huoneenlämpöistä voita
1 tl suolaa

1. Sekoita kaikki aineet yhteen ja vaivaa taikinaa noin 20 minuuttia
2. Anna taikinan levätä kulhossa 30 min
3. Jaa taikina 12 osaan ja pyörittele paloista pitkulaisia sämpylöitä (n.13 cm pituisia). Laita sämpylät leivinpaperilla peitetylle pellille ja anna niiden kohota 1 1/2 tunnin ajan huoneenlämmössä.
4. Paista sämpylöitä 225 asteessa noin 10 minuuttia.


Coleslaw-salaatti

1 pieni varhaiskaali
2 porkkanaa
2 dl majoneesia
2 valkosipulinkynttä
1 rkl hunajaa
Suolaa
Pippuria
2 rkl valkoviinietikkaa

1. Pese porkkanat ja kaali hyvin. Kuori porkkanat, jos kuori on paksua tai huonon näköistä
2. Raasta kaali ja porkkanat. Hienonna valkosipuli.
3. Sekoita raasteseokseen majoneesi, valkosipuli, hunaja, suola, pippuri ja valkoviinietikka
4. Anna maustua jääkaapissa vähintään tunnin verran


Tämänkertaisissa hodareissa oli hyviä nakkeja, coleslawta, kuivattua sipulia (joka on muuten ihan pirun hyvää) sekä tietty sinappia ja ketsuppia.

Toivon, että säät vielä sallisivat grillaamisen, koska haluan päästä toteuttamaan visioni itämaisista hodareista! Pakkasesta löytyykin juuri sopivasti vielä yksi satsi noita hot dog -sämpylöitä.



sunnuntai 26. elokuuta 2012

Mascarponevaahto



Rentouttavan viikonlopun jälkeen haluan jakaa teille tosi nopean ja helpon jälkkärireseptin, jonka takia ei tartte stressata pätkän vertaa! Tämä upea keksintö on mascarponevaahto.











Mascarponevaahto on mitä täydellisin yhdistelmä marjojen kanssa, joten hyvä jälkkäri on valmis vain minuuteissa. Se sopii tosi hyvin myös muiden jälkkäreiden kanssa, kuten esim. suklaakakun!

Mascarponevaahto (4 henkilölle)

2,5 dl kermaa
1 prk mascarponea
1 tl vaniljasokeria
n. 1 dl tomusokeria
Pieni liraus limoncello-likööriä tai sitruunamehua


1. Vaahdota kerma ja lisää siihen vaniljasokeri ja tomusokeri
2. Sekoita mascarpone kermavaahtoon ja lisää mukaan Limoncello/sitruunamehu ja sekoita vaahto tasaiseksi
3. Tarjoile mascarponevaahto esim. marjojen kanssa ja koristele annos mintulla



perjantai 24. elokuuta 2012

Kreikkalainen hunajajogurtti


Tämä on kyllä niin superhelppo ja hyvä jälkkäri, jonka ainekset löytyy kaapista lähes aina. Parasta tässä on se, että jogurtin ja hunajan lisäksi tähän voi lisätä vaikka mitä - pellavansiemeniä, seesaminsiemeniä tai pähkinöitä. Tällä kertaa mukana on pistaasipähkinöitä, mustikoita sekä hiukan minttua.




Nyt ryhdyn nauttimaan viikonlopusta mökillä! Käytiin äsken katsomassa rapumerrat, mutta mitään ei tullut. Eli ei taida olla rapujuhlia tulossa tällä saaliilla!

Hyvää viikonloppua kaikille!:)




torstai 23. elokuuta 2012

Vaniljainen riisifrutti


Riisifrutti on ollut yksi mun lemppari välipaloista jo vuosia ja siksi päätinkin tehdä sitä itse, jotta se ei loppuisi heti. Ei ole mitään arsyttävämpää kuin se, että joku hyvä loppuu liian aikasten ja riisifrutin kanssa käy aina niin! Siitä kaupan pikku riisifrutti-purkista tulee vaan pahalle päälle!

Itse tehty riisifrutti maistuu paljon paremmalta. Se on täyteläisempää ja vaniljan maku tulee ihanasti siinä esille.



Riisifrutti (Tosi monta annosta)

2 dl vettä
2dl puuroriisiä
1 l maitoa
1 tl suolaa
Puolikas vaniljatanko
1 prk Flora Vanillaa

1. Kiehauta vesi kattilassa
2. Lisää kiehuvaan veteen riisit
3. Kun vesi on imeytynyt riisihin, lisää maito ja anna hautua noin tunti. Muista sekoittaa puuroa tasaisin väliajoin.
4. Ota puuro liedeltä ja anna sen jäähtyä
5. Vaahdota Flora Vanilla ja lisää se puuroon
6. Halkaise vaniljatanko ja kaavi sisällys puuroon

Tarjoile riisifrutti hillon kanssa. Mun mielestä vadelmahillo on aivan parasta riisifrutin kaverina,nam!

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Elämän nautintoja

Elämästä pitää nauttia. Minulle elämästä nauttiminen on monia eri asioita. Välillä parhautta on, kun saa olla hyvien ystävien kanssa ja toisinaan taas se, kun saa nauttia omasta rauhasta ja syventyä johonkin itselle rakkaaseen asiaan. Onnellisuus tulee pienistä asioista ja välillä ihan yllättäen.


Tällä kertaa onnellisuus tuli siitä, kun luin Thaimaan matkaopasta (Jonka sain vaivaisella 20 sentillä ihanalta mieheltä Hietsun kirppiksellä, koska minulla ei ollut enempää käteistä! Ja oikestaan tuo 20 senttiä oli ystäväni!). Join lasillisen hyvää viiniä ja tutustuin tarkemmin maahan, johon pääsen vihdoin matkustamaan marraskuussa. Olen niin innoissani! Uppouduin aivan täysin tuon Mondon matkaoppaan maailmaan. Se on kirjoitettu tosi kivasti ja mukaantempaavasti.


On niin ihana suunnitella matkaa: Miettiä, mitä kaikkea haluaa nähdä ja tehdä siellä. Mua ehkä ihan pikkuisen harmittaa jo se, että matka on vain kahden viikon pituinen. Ei saisi harmittaa, koska pitää olla tosi iloinen, että pääsee ylipäätään matkalle. Olisi ihana matkustaa Aasiassa useampi kuukausi reppu selässä ilman huolen häivää.

Aion kyllä ottaa kaiken irti tuosta kahdesta viikosta Koh Lantalla. Olen tehnyt töitä nyt 7 kk ilman lomaa, joten tuo kaksi viikkoa tulee myös tarpeeseen. Ja se on niin ansaittu.

Koh Lantalla aion kierrellä lähipaikoissa ja ennen kaikkea syödä paljon katukeittiöiden ruokaa kuin Anthony Bourdain konsanaan! Siinä miehessä on asennetta ja sillä on vielä maailman parhain duuni! Kyllä mullekkin kelpaisi matkustelu ympäri maailmaa syöden mitä parhaimpia ruokia! 

Ennen Thaimaan matkaa edessä on kuitenkin vielä lyhyt pyörähdys Lontoossa tämän kuun lopussa. Tulette kyllä näkemään laajan kuvasaldon matkasta ja etenkin paikallisesta ruoasta. Matkustaminen on niin parasta! Nyt jatkan haaveilua niistä kaikista upeista maista joissa haluan käydä.


torstai 16. elokuuta 2012

Kreikkalainen salaatti

Kreikkalainen salaatti on yksi lemppareistani. Siinä kaikki maut kohtaavat niin täydellisesti! Sen tietyn jutun tähän salaattiin fetan ohella tuo vihreä paprika. Sen maku tuo ihanasti vastapainoa tomaatin sekä keltaisen ja punaisen paprikan makeudelle.



Kreikan matkalta minulle on jäänyt tavaksi jättää feta isoksi palaksi salaatin päälle sekä ripotella sen päälle kuivattuja yrttejä, kuten timjamia, oreganoa ja basilikaa. Ne tuovat täydellisen lisän kreikkalaiseen salaattiin.

Kreikkalaiseen salaattiin tulee kurkkua,  tomaattia, paprikaa (vihreää, keltaista ja punaista), sipulia, kalamata oliiveja sekä fetaa. Päälle oliiviöljyä sekä yrttejä.


keskiviikko 15. elokuuta 2012

Flow-viikonloppu kuvina


Tässä on kuvakoostetta Viikonlopun Flow- festareilta. Täytyy sanoa, että nämä festarit veivät sydämeni täysin ja on kyllä pakko hankkia liput myös ensi vuonna. Festivaalialue oli niin upea. Täynnä tunnelmaa. Seuralaiseni taisivat muutamaan otteeseen menettää hermonsa, kun jäin töllistelemään jotain ihania yksityiskohtia tai napsimaan kuvia. Jeps, that's me!;)











 Hyvää sushia, jota ostimme Kabukin kojulta. Kabukista saa ehdottomasti kaupungin parhaat japanilaiset sapuskat! Kannattaa käydä tutustumassa!



Meitsi hymyilee ja huomatkaa hieno Flow-paita!:)



tiistai 14. elokuuta 2012

Feta-punajuurisalaatti














Parin viime vuoden aikana olen ihastunut punajuureen aivan täysin. Tai oikeastaan rakastunut, koska sitä voi käyttää aivan kaikessa: leivonnassa, salaateissa sekä tietty lämpimissä ruuissa! En tiedä onko olemassa toista yhtä monipuolista raaka-ainetta.

Tein jonkin aika sitten tällaisen herkullisen feta-punajuurisalaatin, johon tuli myös pinaatinlehtiä sekä pinjansiemeniä. Todella hyvää ja simppeliä.

Feta-punajuurisalaatti (yhdelle)

100g fetaa
2 pientä punajuurta
Kaksi kourallista lehtipinaattia
Pieni kourallinen pinjansiemeniä
1 tl rosmariinia
Suolaa
Pippuria
Oliiviöljyä

1. Laita uuni 200 asteeseen
2. Pese punajuuret hyvin ja kuori ne, jos kuoretnäyttää huonoilta
3. Pilko punajuuret suupalan kokoisiksi paloiksi. Laita punajuuret vuokaan ja lorauta päälle oliiviöljyä ja mausta rosmariinilla sekä rouhi päälle myös mustapippuria ja suolaa
3. Paahda punajuuret uunissa n. 40 min
4. Huuhtele pinaatit hyvin ja asettele ne lautaselle
5. Paahda pinjansiemeniä pannulla ilman öljyä, niin että niihin tulee kaunis väri
6. Kun punajuuret ovat paahtuneet tarvittavan ajan, ota ne uunista ja anna niiden jäähtyä pari minuuttia.
7. Kaada punajuuret pinaattien päälle ja murenna niiden päälle feta sekä ripottele paahdetut pinjansiemenet annoksen päälle. Nauti!


maanantai 13. elokuuta 2012

Flow-festivaalin ruokatarjonnan helmi

Koko viime viikonloppu tuli vietettyä Flow-festivaaleilla Helsingin Suvilahdessa. Flow-festareiden yksi herkullisimmista ruokakokemuksista oli New York Ninjan Surfin' ninja. Se sisälsi perushampparin naudan jauhelihapihvillä sekä lohisalaattia. Hyvän siitä teki se, että annoksessa oli todella kivasti yhdistelty itämaisia vaikutteita perus pikaruokaan. Mukana oli ituja, korianteria, punakaalia, retiisejä, paahdettua sipulia ja lohta sekä tietty se hamppari.















Tässä ruoassa oli sellaista, jota haluan päästä soveltamaan myös ihan ite. Koin siis ruokavalaistuksen! Sain heti idean, kuinka voisin yhdistää itämaisuutta, vaikka ihan perus hodareissa! 

Nyt pitää kuitenkin ensin odottaa, että Flow-viikonlopun tuoma flunssa lähtisi pois ja pääsisi syömään jotain muutakin kuin tomaattikeittoa. En jaksa maata sängyssä enää ollenkaan, koska mun pää on nyt täynnä super duper makeita ideoita, joita haluaisin päästä toteuttamaan! Voi tätä luomisen tuskaa ;).

Kesällä joka päivä on grillauspäivä


Nopea ja helppo grilliruoka pelastaa monta arkipäivää näin kesäisin, koska pelkkä ajatuskin sisällä syömisestä hirvittää. Siispä todella usein tulee tehtyä nopeat eväät ja suunnata grilli kainalossa kohti lähellä sijaitsevaa kalliota. Ei taida olla mitään ihanempaa kuin se, että voi nauttia ilta-auringosta ulkosalla nauttien samalla hyvää ruokaa ja juomaa!






























Tällä kertaa tarjolla oli superhelppo ja nopea tomaatti-fetasalaatti, tsatsikia, patonkia ja Chef Wotkinsin hyviä nakkeja, jotka taisi olla Sörkan nakki

Tsatsiki (4 hlö)

Puolet isosta kurkusta
2 valkosipulinkynttä
ruokalusikallinen hunajaa
1 tl pippuria
1 rkl sitruunamehua
1/2 tl suolaa
4 dl kreikkalaista jugurttia

1.Mittaa jugurtti kulhoon
2. Raasta kurkku ja purista siitä vedet siivilän läpi
3. Sekoita kurkkuraaste ja mausteet jugurttiin
4. Jos mahdollista, niin anna maistua ainakin tunnin verran jääkaapissa

Tomaatti-fetasalaatti (2 henkilölle isot annokset)

n. 200 g punaisia kirsikkatomaatteja
n. 150 g keltaisia tomaatteja
150 g fetaa
1 kesäpunasipuli
Kourallinen basilikan lehtiä
n. 10 Kalamata oliiveja

1. Halkaise kirsikkatomaatit ja viipaloi sipuli sekä sen varsi ohuiksi viipaleiksi
2. Muserra feta tomaattien ja sipulin joukkoon
3. Sekoita mukaan  myös oliivit ja basilikanlehdet
4. Kaada sekaan oliiviöljyä, balsamicoa ja rouhi salaatin päälle pippuria
5. Sekoita kaikki ainekset keskenään sekaisin.

Rakastan kreikkalaista keittiötä yli kaiken, joten huomaan ottavani siitä vaikutteita vähän väliä varsinkin näin kesäisin! Tsatsiki ja feta ovat ainakin kovassa käytössä!

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Ravintola Sea Horse

Ravintola Sea Horse on sellainen ravintola, jossa jokaisen helsinkiläisen tulisi käydä joskus. Se on ihanan mutkaton paikka, jossa on ripaus boheemiutta. Siinä paikassa on menneiden vuosien nostalgisuutta ja voin vain kuvitella, kuinka taiteilijat viettivät siellä aikaa vuosikymmeniä sitten.

Kun kävin siellä ekaa kertaa, pieni taiteilija sisälläni heräsi. Se on sellainen paikka, joka ei kumartele mihinkään suuntaan, vaan uskaltaa olla juuri sellainen kuin haluaa ja hyvä esimerkki siitä on, että kossusnapsin voi ottaa alkuruuaksi! 

Seahorsesta on liikkeellä paljon erilaisia legendoja ja ravintolan verkkosivuillakin on kerrottu ravintolan värikkäästä historiasta, kuten sen ison merihevosteoksen synnystä, joka koristaa vielä tänäkin päivänä pääsalin päätyseinää.

Ravintola Sea Horsessa on vaan jotain sitä, mikä tekee siitä tunnelmallisen ja viihtyisän paikan - Vaikka se on hieno, niin siinä ei ole liikaa yritystä. Tarjoilijat kohtelevat tasa-arvoisesti kaikkia ja ovat muutenkin ihanan rempseitä. Kaiken tämän lisäksi ruoka on ihana mutkatonta. Sellaista, jota vain mummut osaavat tehdä.

Tällä kertaa otin annoksen Kuhaa Marski. Se piti sisällään kuhaa, voissa paistettua piparjuurta, metsäsienikastiketta ja keitettyjä perunoita. Hyvää oli! Olen myös syönyt Sea Horsessa paistettuja muikkuja ja oli ihan huippuja! Aivan liian harvoin saa rapeita muikkuja!

Suosittelen tätä paikkaa kaikille, koska siellä käynti on todellinen kokemus. Paikka on myös päässyt Christer Lindgrenin kirjaan Stadin klassikot. Maukkainta retroruokaa. Kyseinen kirja pitää kyllä hankkia käsiin ja aivan mahtavaa olisi kiertää kaikki kirjassa käydyt ravintolat: Sea Horse, Kosmos, Elite ja Kolme Kruunua. No ainakin kaksi neljästä on jo käyty läpi. Elite ja Sea Horse. Elitessä ei kuitenkaan ollut aivan samanlaista tunnelmaa kuin Sea Horsessa. Sieltä puuttui se tietty lämpö, puheensorina sekä välittömyys, jotka Sea Horsesta löytyi.


tiistai 7. elokuuta 2012

Mansikka-halloumisalaatti

Teimme hyvän ystäväni kanssa yksi ilta mansikka-halloumisalaattia ja se oli superhyvää! Tämä kyseinen salaatti on juuri sitä täydellistä kesäruokaa, jota voisi syödä päivästä toiseen! En varmastikkaan ole ainoa, jolla halloumin kulutus kasvaa huippuunsa aina kesäisin ja sitä voisi syödä lähes päivittäin.




Voin varoittaa jo näin etukäteen, että tämä mansikka-halloumisalaatti on hyvin koukuttavaa. Itsekkin tein samaa salaattia jo muutaman päivän päästä uudestaan. Eihän sille voi mitään, jos joku ruoka on ihan persuleen hyvää! Sitä on vaan silloin saatava, eiko?






















Mun mielestä on muuten ihanaa paistaa halloumit parilapannulla, koska silloin saa halloumeihin nuo kauniit raidat. Se on niin hassua, että kuinka yksi pieni asia saattaa vaikuttaa ruoan houkuttelevuuteen niin paljon. Tai ehkä olen vaan niin henkeen ja vereen grilliruoan ystävä, että kaikki grilliruokaa muistuttavan on pakko olla hyvää!

Mansikka-halloumisalaatti (2 hlö)

Salaattisekoitus
1 avomaankurkku
1 avocado
n. 200 g mansikoita
n. 200 g kirsikkatomaatteja
1 pkt halloumia
Balsamicoa
Oliiviöljyä
Mustapippuria

1. Huuhtele salaattisekoitus
2. Pilko kurkku, avocado, mansikat ja tomaatit ja lisää ne salaatin joukkoon.
3. Halkaise iso halloumipala kahtia tai useampaan osaan. Paista pannulla kunnes pinta saa väriä.
4. Kaada  mansikka-halloumisalaattiin ohuena nauhana balsamicoa sekä oliiviöljyä ja rouhi halloumin päälle vielä hiukan mustapippuria.





maanantai 6. elokuuta 2012

Marjaisa aamupala

Olen ehdottomasti aamupalaihmisiä. En tiedä mitään parempaa kuin sen, että viikonloppuaamuisin voi nauttia kunnollisen aamiaisen ajan kanssa: Keittää mutteripannussa kahvia, nauttia hedelmiä ja marjoja, croisantteja sekä muita ihania herkkuja. Nam.


Keskellä viikkoa mulla ei todellakaan ole aikaa kunnollisen aamiaisen valmisteluun, joten syön todella usein turkkilaista jugurttia marjojen sekä pellavarouheen kanssa. Helppoa, hyvää ja ravitsevaa! Olen aivan koukussa 24 h Valon paahdettu ja rouhittu pellavava + mustikka seokseen. Se sopii täydellisesti jugurtin kaveriksi. 


Parasta heti hyvän maun jälkeen tässä on se, että tämä rouhe on ihan perhanan terveellistä! Siinä on runsaasti omega-3:a, kuituja, antioksidantteja sekä proteiinia ja magnesiumia. Eli ei tartte hirveesti mitään vitamiinipillereitä popsia!

Tähän herkulliseen ja nopeaan aamupalaan ei tarvitse muuta kuin turkkilaista jugurttia, mustikoita, mansikoita ja vadelmia sekä ruokalusikallinen pellavarouhetta. Iso kuppi kahvia vielä kyytipojaksi ja avot! Näillä eväillä on hyvä aloittaa päivä.


keskiviikko 1. elokuuta 2012

Ihanan suolaiset pepperonimuffinssit

Kokeilin jonkin aika sitten tällaisia suolaisia muffinsseja ja ne olivat great success. Suolaiset pikkupurtavat ovat aivan parasta kesäkuumalla, kun ei tee mieli syödä mitään kovin raskasta, mutta välillä kuitenkin haluaa jonkun kivan kaverin salaatille. Siihen nämä veikkoset ovat erinomaisia.

Mä en ole yleensä tykännyt suolaisista muffinsseista, koska ne on ollut niin perhanan kuivia ja mauttomia. Nämä pepperonimuffinsit kuitenkin muuttivat kaiken. Pysyvästi. Nämä taitaa siirtyä meitsin vakkarilistalle, joka käsittää sellaisia leivonnaisia, jotka onnistuvat aina lähes 100 % varmuudella, ovat helppo tehdä sekä ovat tietty hyviä. Sellaisia jokapaikan höyliä.



Nämä muffinsit sopivat mainiosti myös piknik-eväiksi, koska ne on niin helppo syödä ja kuljettaa! Olen itseasiassa tekemässä näitä samoja pepperonimuffinsseja lauantaiksi piknikille. Silloin pitää kyllä tehdä vähän isompi satsi, koska tällainen pikku satsi ei riitä alkuunkaan.


Pepperonimuffinsit (8kpl)

2 munaa
1 dl ruokakermaa
1 dl pullomargariinia
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhe
3 dl juustoraastetta
50 g pepperonimakkara viipalaleita
1 dl ruohosipulia
1 tl kuivattua timjamia

1. Pilko pepperonimakkarat pieniksi paloiksi
2. Sekoita munat, kerma ja rasva
3. Sekoita kuivat aineet sekä juusto ja lisää ne munaseokseen
4. Lisää taikinaan pepperonimakkarat ja mausteet. Sekoita ainekset tasaiseksi seokseksi.
5. Annostele lusikalla taikinaa muffinssivuokiin
6. Paista muffinsseja uunin keskitasolla 200 asteessa noin 20-25 min.

Anna jäähtyä ja nauti!